torstai 19. lokakuuta 2023

Uusia potilastietojärjestelmiä kilpailutetaan - mutta saadaanko niistä helppokäyttöisiä?

Länsi-Uudenmaan sairaanhoitopiiri ei ota käyttöönsä Apotti- potilastietojärjestelmää, vaan aikoo kilpailuttaa oman potilastietojärjestelmänsä. Syyksi kerrotaan, että kalleutensa lisäksi Apotti ”on työntekijöiden mielestä erityisen vaikea käyttää” (HS 12.9.). Samoin Itä-Uusimaa hylkäsi Apotin.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että kun Apotti-hankintaa käynnistettiin vuosia sitten, helppokäyttöisyys ilmoitettiin sen keskeiseksi tavoitteeksi ja kriteeriksi. Tässä kuitenkin epäonnistuttiin. Ainakin yhtenä ratkaisevana syynä se, että käytettävyyttä tavoiteltiin kilpailutuksessa samoin käytännöin kuin aiemminkin. 

Kirjoitin - pitkästä aikaa - asiasta mielipidekirjoituksen Hesariin (ks. myös kuva). 

Saa nähdä, kilpailuttavatko kyseiset sairaanhoitopiirit potilastietojärjestelmää niin, että helppokäyttöisyyttä aidosti edellytettäisiin. Jos näin tekisivät, olisivat kyllä uranuurtajia. 

Jos käytännöt näissä kilpailutuksissa pysyvät entisenlaisina, riskinä on, että myös uudet potilastietojärjestelmät osoittautuvat vaikeakäyttöisiksi. Hyvää käytettävyyttä voidaan toki näinkin saada, mutta vain hyvällä tuurilla tai kalliilla lisätilauksilla. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti