Mikä meni Nokian käyttöliittymissä pieleen?

Nokialla sai 1990-luvulla vallan erikoinen käyttöliittymäparadigma, jossa yhdeksi puhelinten segmentointitekijäksi otettiin erilaiset käyttöliittymät. Monet erilaiset käyttöliittymät osaltaan vaikuttivat Nokian luopumiseen puhelinbisneksestä.

Luin Risto Siilasmaan kirjan ”Paranoidi optimisti”, jossa hän kertoo kokemuksistaan Nokian hallituksessa vuodesta 2008 eteenpäin. Mukaansa tempaava, mielenkiintoinen kirja!

Ehkä merkittävin Nokian ongelma oli se, että ohjelmistokehityksen isoja ongelmia ei tuotu avoimesti esiin johdolle: ei hallitukselle, mutta ei myöskään alemmille johtoportaille. Ja kun asia selvisi, oli liian myöhäistä. 

Ohjelmistokehityksen yksi osasyy oli puhelinten käyttöliittymissä. Niihin liittyi kaksi selkeää ongelmaa:  

1. Aluksikin, puhelinten käytettävyys oli ongelmallista, käytettävyys ei ollut (läheskään) Applen tasoa. 
2. Toiseksi, Nokian eri puhelimissa oli erilaisia käyttöliittymiä. Kun Apple pystyi keskittymään yhden käyttöliittymän kehittämiseen, niin Nokian tarvitsi paljon resursseja ylläpitämään ja kehittämään monia käyttöliittymiä. 

Tässä nyt keskityn tuohon jälkimmäiseen (2) ongelmaan. Yksinkertainen peruskysymys on: 

Miksi Nokialla oli eri puhelimissa erilaisia käyttöliittymiä? 

Itse olin Nokialla Oulun yksikössä 1990-luvun loppupuolella, jolloin tämä kehitys sai alkunsa. Mitä tarkalleen tapahtui 2000-luvulla, sitä en tiedä. Mutta ainakin tilanne oli sama: erilaisia käyttöliittymiä eri puhelimissa. 

Nokialla sai 1990-luvulla valtaa sellainen ajattelu, että käyttöliittymä on yksi segmentointitekijä. Eri markkinasegmenteille suunniteltiin erilaisia ominaisuuksia sisältäviä puhelimia (sinällään järkevää). 

Mutta se, että yhdeksi segmentointitekijäksi otettiin erilaiset käyttöliittymät, oli käytettävyysmielessä tietenkin älytön ajatus. 

Monet käyttöliittymätyylit veivät siis Nokialta paljon kehitysresursseja. Lisäksi paradigmaan liittyy (ainakin) kaksi käytettävyysongelmaa:  

1. Erilaiset käyttöliittymät tarkoittivat, että eri puhelimet olivat erilaisia käyttää. Kun oli oppinut käyttämään yhtä nokialaista, ei osannut käyttää toista mallia. Ilmiö näkyi myös Nokian sisällä. Nokian omatkin työntekijät kertoivat, kuinka hankalaa oli opetella käyttämään erimallista nokialaista.
2. Erilaiset käyttöliittymät tietenkään eivät ole käytettävyydeltään saman vertaisia. Ja erityisesti alemman segmentin vähänäppäimisissä malleissa oli käytettävyysongelmia. Karrikoiden voikin sanoa, että Nokian ratkaisu konkretisoitui - toki tiedostamatta - siten, että ”köyhemmille saa kelvata huonompikin käytettävyys”. 

Lienee ilmeistä, että käytettävyysasiantuntijan näkökulmasta tilanne oli vähintään turhauttava. Varsinkin kun tätä erikoista suunnitteluparadigmaa markkinoitiin Nokian sisällä ”käytettävyydellä”. (Tämän enempää en kuitenkaan mene siihen, miten tällainen kehitys sai Nokialla vallan). 

Koin oman käytettävyysasiantuntijan roolini erittäin ristiriitaisena. Toisaalta käytettävyysasiantuntijana olin tukemassa näiden eri tyylien käytettävyyden hiomista (ja niistä tulikin kohtuullisia). Toisaalta koko ajan olin siinä ristiriitatilanteessa, että mitä paremmin tein työni, sitä enemmän välillisesti tuin tuota älytöntä monen erilaisen käyttöliittymätyylin paradigmaa. 

Risto Siilasmaa kertoo useampaan otteeseen kirjassaan, miten hän tuoreena johtoryhmän jäsenenä oli ”arka”, eikä ottanut esiin asioita, jotka häntä vaivasivat. 

Ehkä myös minä omalta osaltani olin ”arka”. Yritin kyllä viestiä asiasta Nokia sisällä, mutta en ehkä oikeille tahoille. Enkä välttämättä oikeilla tavoilla. Ongelma oli esimerkiksi se, että miten viestiä käytettävyyttä, kun johdolle oli viestitty, että vallalla ollut paradigma ikään kuin edusti käytettävyyttä? 

Kun sitten tässä tilanteessa minulle tarjottiin Oulun yliopistolta professorin tehtävän hoitamista, niin siirryin Nokialta pois. Ei mikään tavallinen ratkaisu tilanteessa, jossa Nokia oli kuumimmassa nousukierteessä.  

PS. Sen ajan avaintermi oli ”käytettävyys”, ”usability”. Tänä päivänä varmaan puhuttaisiin ”käyttäjäkokemuksesta”, ”user experience”.