Lähetin ao. kirjoituksen ehdolle Helsingin sanomien mielipidepalstalle jo n. kuukausi sitten. Sitä ei kuitenkaan julkaistu, mutta julkaisempa sen sitten tässä.
------------------
CGI:n Matti Häkkinen ihmettelee (HS 7.9.15), kannattaako Apotista maksaa 65 miljoonaa enemmän 2,5 pisteen takia. Hyvä kysymys, mutta ei yllättävä.
Jo Apotin tarjouspyyntö kertoo, että valintaprosessissa saattoi käydä köpelösti kahdella tavalla: (1) maksetaan kovaa hintaa sellaisesta laadusta, jota ei oikeasti tarvita tai (2) saadaan sattumanvaraista laatua. Toki voidaan saada hyvääkin laatua ja oikealla hinnalla - mutta vain, jos on hyvä tuuri.
Apotin tarjouspyynnössä tehtiin sama virhe, mikä monessa muussakin julkisessa hankinnassa: valintaperusteissa laatutekijöille annettiin suuri painoarvo. Apotin valintakriteereissä laatutekijöiden painoarvo 60 prosenttia ja hinnan painoarvo oli 40 prosenttia. Laadun painottaminen valintakriteereissä ei kuitenkaan takaa laadukasta lopputulosta eikä oikeaa hintaa. Valituksi voi aina tulla vaihtoehto, joka saa joltakin laadun osa-alueelta ”nollan” - saadaa siis surkeaa laatua. Tai sitten voidaan maksetaan kovaa hintaa ylilaadusta.
Laadun iso painoarvo valintaperusteissa viestii usein myös sitä, että hankkija ei ole selvittänyt, millaista laatua hän aidosti tarvitsee.
Jos julkisessa hankinnassa halutaan hyvää laatua, hinnan pitäisi olla ratkaiseva valintakriteeri - siis painoarvo lähellä 100 prosenttia - niin nurinkuriselta kuin se ehkä kuulostaakin. Hankkijan pitäisi keskittyä määrittämään, mikä on riittävän hyvä laatutaso, ja laittaa se tarjouspyynnön pakollisiin vaatimuksiin. Ei ole helppo tehtävä, mutta paljon hyödyllisempi kuin monimutkaisten vertailukriteerien määrittäminen ja vertailujen suorittaminen.
On täysin mahdollista, että Apotissa maksetaan 65 miljoonaa turhasta laadusta. Tai sitten ei. Apotissa käytetyt hankintakriteerit eivät takaa laatua eivätkä sitä, että laadusta maksetaan oikea hinta.